Oikeineläminen, oikeintaiteilu. Taas ollaan määrittelyjen jänkhällä pelaamassa sitä universumin ensimmäistä, suurinta ja alkuperäistä suopotkupalloturnausta jossa voittaja saa palkinnoksi hatullisen tuoretta poliisihevosen lantaa. Hallelujah!
Tämä Tiina Lindforssin puhdasoppisuutta vaativa oikeintaiteilun oikaisuartikkeli herätti moltonmiehen meheviltä päivätorkuiltaan vaikka juurikin tiiatterin esityskausi alkaa olemaan lopuillaan ja moltonvarpaat kastetaan kohta Ruoppijärveen lillumaan.
"Taide ei kuole koskaan" oli väite, totuus ja otsikko. Eipä vissiin, onhan se varma ja kevyet mullat vaan sullekin. Moltonmiehen musta sielu ymmärtää näitä tekijöitä jotka herääväät aina uudestaan ja uudestaan ylevään taide-aamuunsa mutta muut eivät vaan millään tahdo huomata sitä. On varmasti rankkaa olla lahjakas, sivistynyt ja hienostunut, mutta muut eivät vaan millään tahdo huomata sitä. Se nakertaa sielua, moltondiagnoosi lähestyy tässä mielensäpahoittajan-syndroomaa kuin Kummola euron kolikkoo.
Taidetta voi tehdä kuka vaan, miten vaan ja millä lailla vaan. Mutta ärsyttävintä tässä on se että tanssitaiteeksi nimitetään ihan mitä tahansa persheen heilutusta, nussimaliikkeitä, verkkareissa oleilua ja mordorkielen puhumista kun juuri päästiin establishmenttiin ja nyt nää kaikenpilaajat romuttaa mun laatutaiteen ylevyyden olemalla tahallaan huonoja.
Tsiisus sentään, kaiken maailman taidehiippailu hämärässä tulee nyt meidän laatubaletin kentälle kekkuloimaan, kutsuvat hiippailua jatsitanssiksi, moderniksi tanssiksi ja nykytanssiksi. Samaa naisvoimistelua kaikki tyyni. Paritanssit on vaan tylsää viihdettä ja mikä ..tun street dance?. Eivät millään usko vaikka aivan kaikki filosofit sanovat viisaasti toisin taiteesta.
