Kumu eli kumistelua äänitaiteessa

Moltonmies pääsi käymään rakkaassa etelänaapureissa, eli Eestissä ja Virossa. Musta sielu meni innosta soikeena tsekkaamaan äänitaidenäyttelyä Kumuun eli Viron Taidemuseoon. Mutta joo, vähän tyypillisesti muutoin niin avoin moltonmieli joutui snadisti pettymään ääneen kun pyörittivät progebändien videoita vuodelta 1981 ja jotkut rokkifestarikin oli videon kanssa läskittämässä ohjelmistoa. Arvo Pärtin levykansikin oli lasivitriinissä, aika ohkasta on äänitaide Virossa ja Eestissä näemmä.

Moltonmies huomasi diggailevansa ääniveistoksia, installaatiota missä oli tilallinen ja esinelähtöinen näkemys yhdistettynä ajateltuun ääneen. Kannatti kuitenkin käydä tai oikeastaan aina kannattaa.

Muutenkin musta sielu meinas tummua entisestään kun yksi installaatioista ei ollut päällä. Ilmoitin puutteen ja 20 minuutin venailun rupesin taas venytteleen lain ja kansalaisoikeuden rajoja laittamalla ihan itse teoksen päälle. Vähän sieppas mutta olin taas niin kapinallinen.

Blondi palaa, Blonds are burning

Moltonmiehen musta sielu tunnustaa myös vaaleuden (jonkinlaisen) merkityksen esittävissä taiteissa. Juuri ja juuri suostun siihen että blondi voi esittää uskottavasti jotain, vaikkapa jorata alasti Mahtavien Moltoneiden edessä.

Kiasma-teatterissa vuonna 2000 esitetty Paula Tuovisen tanssiteos "Blondi" tulee äänestyksen jälkeen uudelleen esitettäväksi. Huomioitavaa on että tämä blondi toimi Teatterikorkeakoulun reksinä ennen siirtymistään Taideyliopiston varareksiksi.

http://vimeo.com/74377644

"Taide ei kuole koskaan"

Kaad dämit mummot! Nyt kutimet äkkiä takas kätösiin ja keinu pirullisesti pendeloimaan talvisodan hengessä.

Oikeineläminen, oikeintaiteilu. Taas ollaan määrittelyjen jänkhällä pelaamassa sitä universumin ensimmäistä, suurinta ja alkuperäistä suopotkupalloturnausta jossa voittaja saa palkinnoksi hatullisen tuoretta poliisihevosen lantaa. Hallelujah!

Tämä Tiina Lindforssin puhdasoppisuutta vaativa oikeintaiteilun oikaisuartikkeli herätti moltonmiehen meheviltä päivätorkuiltaan vaikka juurikin tiiatterin esityskausi alkaa olemaan lopuillaan ja moltonvarpaat kastetaan kohta Ruoppijärveen lillumaan.

"Taide ei kuole koskaan" oli väite, totuus ja otsikko. Eipä vissiin, onhan se varma ja kevyet mullat vaan sullekin.  Moltonmiehen musta sielu ymmärtää näitä tekijöitä jotka herääväät aina uudestaan ja uudestaan ylevään taide-aamuunsa mutta muut eivät vaan millään tahdo huomata sitä. On varmasti rankkaa olla lahjakas, sivistynyt ja hienostunut, mutta muut eivät vaan millään tahdo huomata sitä. Se nakertaa sielua, moltondiagnoosi lähestyy tässä mielensäpahoittajan-syndroomaa kuin Kummola euron kolikkoo.

Taidetta voi tehdä kuka vaan, miten vaan ja millä lailla vaan. Mutta ärsyttävintä tässä on se että tanssitaiteeksi nimitetään ihan mitä tahansa persheen heilutusta, nussimaliikkeitä, verkkareissa oleilua ja mordorkielen puhumista kun juuri päästiin establishmenttiin ja nyt nää kaikenpilaajat romuttaa mun laatutaiteen ylevyyden olemalla tahallaan huonoja.

Tsiisus sentään, kaiken maailman taidehiippailu hämärässä tulee nyt meidän laatubaletin kentälle kekkuloimaan, kutsuvat hiippailua jatsitanssiksi, moderniksi tanssiksi ja nykytanssiksi. Samaa naisvoimistelua kaikki tyyni. Paritanssit on vaan tylsää viihdettä ja mikä ..tun street dance?. Eivät millään usko vaikka aivan kaikki filosofit sanovat viisaasti toisin taiteesta.